Blogit

Manuaalisesta digitaaliseen – yhteistyötä ja rajapintoja

Pauliina Heikkilä Julkaisupäivä 25.11.2021 9.19 Blogit

Vuoden 2019 alusta astui voimaan laki huoneistotietojärjestelmästä, jonka tarkoituksena on siirtymäaikojen puitteissa korvata paperiset osakekirjat sähköisellä rekisterimerkinnällä. Paperisia osakekirjoja on Suomessa noin 1,5 miljoonaa kappaletta. Samalla siirrytään vastaavanlaiseen sähköiseen rekisteriin kuin kiinteistöjen omistusten osalta on ollut jo vuosikymmenten ajan. 

Uudistuksella on monia vaikutuksia esimerkiksi huoneiston myyntitilanteisiin; uudet huoneiston omistajat rekisteröidään Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään osakekirjaan tehtävän siirtomerkinnän sijaan, eikä paperisia osakekirjoja siirretä enää pankkiholvista toiseen. Pitkien siirtymäaikojen vuoksi kaupankäyntitilanteessa on tärkeää tietää, toimiiko omistuksen osoituksena edelleen paperinen osakekirja vai sähköinen omistusmerkintä.

Yhteistyöllä kohti parempaa palvelua

Kehittämisen keskeneräisyyden vuoksi omistuksen ja panttausten rekisteröinnit tehdään täyttämällä ja lähettämällä paperihakemuksia. Mitäpä jos jatkossa tämäkin prosessi hoidettaisiin digitaalisesti? Visioidaanpa hetki, mitä vaikutuksia sillä olisi huoneistokaupan tekemiseen.

Huoneistot vaihtavat omistajaa noin 70 000 kertaa vuoden aikana. Suurimmassa osassa kauppatapahtumista on mukana kiinteistönvälittäjä, myyjä, ostaja ja pankki. Huoneistotietojärjestelmäuudistuksen mukanaan tuomana uutena toimijana on myös rekisteröivä viranomainen eli Maanmittauslaitos. 

Aina kun asiakas joutuu asioimaan monen eri toimijan tai viranomaisen palveluissa saadakseen asiansa hoidettua, palveluketju auttamattomasti katkeaa. Mitäpä jos viranomainen yhdessä huoneistovaihdannan palveluketjun toimijoiden kanssa loisikin asuntokaupan osapuolille, myyjälle ja ostajalle saumattoman ja viiveettömän palvelukokemuksen?

Huoneistovaihdannan tavoitetilassa ihmiset ja asiakirjat eivät siirry paikasta ja palvelusta toiseen, vaan hakemukset ja tahdonilmaisut valuisivatkin asuntokauppapalveluista rajapintoja pitkin suoraan Maanmittauslaitoksen rekisteritiedoksi. Myyjä ja ostaja eivät siis asioisi viranomaisen kanssa vaan siellä missä huoneistokauppaan liittyviä toimia tehdään.  

Saumaton palvelukokemus, ajantasainen rekisteri

Maanmittauslaitoksella on meneillään projekti, jonka tavoitteena on määritellä vaihtoehdot ja mahdollisuudet digitaaliseksi rekisteröinniksi. Sujuva rekisteröintiprosessi on kaikkien huoneistovaihdantaan liittyvien osapuolien etu; 

  • Pankkien kannalta luototusprosessi on mahdollisimman sujuva ja oikea-aikainen sekä läpinäkyvä.
  • Kiinteistönvälittäjä pystyy varmistumaan kaupankäyntiprosessin loppuun saattamisesta.
  • Huoneiston myyjälle ja ostajalle kaupankäyntiprosessi näyttäytyy helppokäyttöisenä ja nopeana palveluna. Viiveetön rekisteröinti takaa välittömän huoneiston hallinnan ja käyttämisen. 
  • Myös taloyhtiöille ja isännöitsijöille hyödyt konkretisoituvat ajan tasaisina rekisteritietoina. 

Huoneistorekisteröinnin ja koko huoneistokaupan tulevaisuus näyttäisi siis viiveettömältä ja virtaviivaiselta. Se onnistuu parhaiten, kun viranomaisen olemassaolosta ei edes tiedetä!

Kirjoittaja on johtava asiantuntija Maanmittauslaitoksessa.

 

 

Huoneistotietojärjestelmä Pauliina Heikkilä

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.
A
Anneli Niemi 2 Vuodet sitten - Muokattu

Voiko osakkas tarkistaa suoraan teiltä onko oman taloyhtiön tiedot tietokantaanne?

SK
Sini Koskelo 2 Vuodet sitten vastais Anneli Niemi n. - Muokattu

Hei,

voit tarkistaa taloyhtiönne isännöitsijältä tai Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelusta, onko taloyhtiösi osakeluettelo jo siirretty huoneistotietojärjestelmään. Jos tiedustelet asiaa Maanmittauslaitokselta, suosittelemme käyttämään verkkolomaketta: https://www.maanmittauslaitos.fi/yhteydenotto. Kaikki Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelun yhteystiedot löytyvät tältä sivulta: https://www.maanmittauslaitos.fi/asiakaspalvelu.