Osakeluettelon siirtopalvelu ollut käytössä kuukauden

Julkaisuajankohta 29.5.2020 15.20
Tiedote

Maanmittauslaitos avasi taloyhtiöille tarkoitetun osakeluettelon siirtopalvelun noin kuukausi sitten huhtikuun lopussa. Ensimmäisen kuukauden aikana osakeluettelonsa siirsi huoneistotietojärjestelmään palvelun avulla noin 165 yhtiötä.

Yksi osakeluetteloita ensimmäisten joukossa siirtänyt oli padasjokelainen Sirkka Heinonen. Hän kuuli huoneistotietojärjestelmästä ensimmäistä kertaa Isännöintiliiton koulutuksessa ja päätti siirtää muutaman Paperikeidas Oy:n isännöimän yhtiön osakeluettelon huoneistotietojärjestelmään heti huhtikuussa:

– Asia on ollut esillä hallituksessa jo viime vuoden puolella ja päätimme tehdä siirrot saman tien, kun ne kuitenkin pitää jossakin vaiheessa tehdä, hän kertoo.

Suurin syy osakeluettelon siirtoon oli Heinosen mukaan se, että vastuu osakeluettelon ylläpidosta siirtyy Maanmittauslaitokselle. Näin tiedot pysyvät ajan tasalla pienemmällä vaivalla ja aikaa vapautuu muuhun työhön.

Lue koko uutinen Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta.

Ajankohtaista