Isot taloyhtiöt ovat aktivoituneet kesällä osakeluetteloiden siirroissa

Julkaisuajankohta 9.8.2023 8.51
Tiedote
Kuvassa keltainen kerrostalo
Kuva: Riku Nikkilä

Taloyhtiöillä on vielä muutamia kuukausia aikaa siirtää osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään. Heinäkuun loppuun mennessä noin 35 prosenttia taloyhtiöistä on tehnyt siirron, kun kesäkuun alussa luku oli noin 25 prosenttia.

Vuoden loppuun mennessä kaikkien ennen vuotta 2019 perustettujen taloyhtiöiden pitää viedä osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään. 


– Siirtoja on tehty kiitettävästi myös kesäkuukausina. 10 prosenttiyksikön nousu on hyvä,  
toteaa palvelupäällikkö Suvi Väärälä Maanmittauslaitoksesta. 
 
Kesän aikana varsinkin suuret, yli kymmenen osakeryhmän taloyhtiöt ovat tiivistäneet vauhtiaan osakeluetteloiden siirroissa. Alkuvuodesta tilanne oli päinvastainen, kun pienet taloyhtiöt olivat aktiivisimpia.  

Etelä-Savossa osakeluettelon siirtäneitä taloyhtiöitä on nyt puolet (51,4 %) maakunnan taloyhtiöistä. Isojen maakuntien kärkeen pääsee sillä, että kolmasosa taloyhtiöistä on heinäkuun loppuun mennessä huoneistotietojärjestelmässä; Pirkanmaalla (35,3 %), Varsinais-Suomessa (34,6 %) ja Uudellamaalla (33,3 %). 

Maakunta- ja kuntakohtainen siirtotilasto löytyy osoitteesta  https://osakehuoneistorekisteri.fi/-/siirretyt-osakeluettelot

Tietoa isännöitsijälle ja taloyhtiön puheenjohtajalle: linkki osakehuoneistorekisteri.fi-sivulle, jossa osakeluettelon siirto tehdään https://osakehuoneistorekisteri.fi/etusivu  

Osakkeenomistajalla ei kiirettä sähköistää osakekirjaansa 

Kun taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai isännöitsijä on vienyt taloyhtiön osakeluettelon Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään, on sen jälkeen yksittäisellä osakkeenomistajalla 10 vuotta aikaa sähköistää oma asuntonsa tai autopaikkansa osakekirja. Asuntokauppatilanteessa uuden omistajan on haettava omistuksensa rekisteröintiä 2 kuukauden kuluessa luovutuskirjan allekirjoituksesta.  

Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelu on kesän aikana ruuhkautunut osakekirjojen sähköistämiseen liittyvissä asioissa.   

– Hienoa huomata, että osakkeenomistajat ovat olleet aktiivisia. Tässä hetkessä osakekirjojen sähköistämisellä ei kuitenkaan ole kiirettä vaan tärkeintä on, että taloyhtiöt siirtävät osakeluettelonsa vuoden loppuun mennessä, tarkentaa Väärälä. 

Jos omistuksen rekisteröinti on huoneiston omistajalle tärkeää juuri nyt, kannattaa omistuksen rekisteröintiin tarvittava lomake täyttää kotona ennen yhteydenottoa Maanmittauslaitokseen. Linkki rekisteröinnin lomakkeelle Rekisteröi osakehuoneiston omistusoikeus | Maanmittauslaitos

Tietoa osakkeenomistajille osakekirjan sähköistämisestä: https://www.maanmittauslaitos.fi/huoneistot/huoneiston-omistajalle/rekisteroi-huoneiston-omistusoikeus

 

Lisätietoa 

Palvelupäällikkö Suvi Väärälä, Maanmittauslaitos, 050 568 0990, [email protected] 

Ajankohtaista