Toimin Maanmittauslaitoksella asiakkuus- ja sidostyhmätyön parissa ja pääsin viime vuoden puolella mukaan huoneistotietojärjestelmän käyttöönottoprojektiin. Siitä alkoikin mieletön uusi matka kaikkine mielenkiintoisine työtehtävineen ja toisaalta uuden mittavan järjestelmän käyttöönotto haasteineen.
Työssäni pääsen näkemään, kuinka monivaiheinen prosessi uuden rekisterin luominen on ja kuinka monipuolista osaamista tähän kaikkeen tarvitaan. Asiakas on tämänkin hankkeen keskiössä, ja yhteistyö eri sidosryhmien kanssa on ehdottoman tärkeää.
Osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään käynnistyi toukokuussa
Vuoden 2019 alusta alkanut huoneistotietojärjestelmän käyttöönotto on nyt edennyt, ja Maanmittauslaitoksessa työskentelee kasvava joukko rautaisia ammattilaisia näiden asioiden parissa. Yksi suuri askel otettiin taas toukokuun alussa, kun osakeluetteloiden siirtotyö alkoi.
Siirto tehdään vielä tällä hetkellä manuaalisesti Maanmittauslaitoksessa. Osakeluettelon siirron tuessa työskentelee kymmenen tukitehtäviin koulutettua henkilöä, jotka omalta osaltaan varmistavat, että osakeluettelon siirtoon liittyvät asiat sujuvat mahdollisimman jouhevasti ja tukea on saatavilla.
Siirtopalvelu käyttöön lokakuussa 2019
Vaikka osakeluettelon siirto on jo nyt mahdollista, kannattaa taloyhtiöiden ehdottomasti odottaa syksyyn, jolloin osakeluettelon siirtopalvelu otetaan käyttöön. Siirtopalvelun kautta taloyhtiöt voivat siirtää osakeluettelonsa ylläpidon Maanmittauslaitokselle hyödyntämällä palvelun esitäytettyä tietoa.
Siirtopalvelu julkaistaan osakehuoneistorekisteri.fi-sivustolla, josta löytyy muutenkin kattava ohjeistus siirron tekemiselle. Palvelu on tarkoitettu sellaisille taloyhtiöille, joilla ei ole isännöintijärjestelmää käytössään. Rajapinnat isännöintijärjestelmiin avataan loppuvuonna 2019.
Asiakas keskiössä
Asiakkuustyössä haluan omalta osaltani varmistaa, että tietoa ja tukea on tarpeeksi saatavilla. Eri kohderyhmille pidetyt infotilaisuudet toimivat tehokkaana tapana tiedon jakamiseen ja mieltä askarruttavien kysymysten ratkaisemiseen.
Taloyhtiöiden osalta olen kovasti pohtinut sitä kohderyhmää, joita emme tavoita nettisivujen tai infotilaisuuksien kautta. Kuinka saamme yhteyden niiden taloyhtiöiden isännöitsijöihin ja hallituksen puheenjohtajiin, jotka eivät seuraa tällä hetkellä tehokkaimmin käyttämiämme viestintäkanavia?
Taloyhtiöillä on aikaa osakeluettelon siirron tekemiseen vuoden 2022 loppuun asti, mutta tavoitteena kuitenkin on, että saamme taloyhtiöt aktiivisesti mukaan jo lähivuosina. Pohdinta ja suunnittelu jatkuvat tämän osalta aktiivisina.
Asiakaslähtöisyys on omassa toiminnassani ehdottomasti etusijalla. Mietin aina asiat myös asiakkaan näkökulmasta ja käyn prosessit läpi mielessäni kuvittelemalla olevani asiakkaan saappaissa. Missä kohdassa kaipaan ohjeita? Asiakkuustyö ei tule koskaan valmiiksi, mikä onkin tämän työn suuri rikkaus.
Kohti monipuolista sähköistä rekisteriä
Huoneistotietojärjestelmä parantaa osakehuoneistoja koskevien tietojen ja omistajamerkintöjen luetettavuutta ja saatavuutta. Käyttöönoton edetessä rekisteristä tulee yhä kattavampi ja uusia palveluja avataan asiakkaiden tarpeisiin. Rajapinta- ja tietopalvelut monipuolistavat järjestelmän käyttöä ja luovat täysin uudenlaisen digitaalisen ympäristön.
Kun sitten vuosien päästä katsomme taaksepäin ja mietimme aikaa, jolloin paperisia osakekirjoja säilytettiin pankkiholveissa ja piironkien laatikoissa, luulen, ettei kovinkaan moni enää haluaisi palata entiseen, ei digitaaliseen, aikaan.
Kirjoittaja on tietopalveluassistentti Maanmittauslaitoksessa.